Musiikin historia kulkee antiikista populaarimusiikkiin

Musiikki on monelle ihmiselle tärkeä harrastus, joko laulamisen, soittamisen tai sitten vain kuuntelemisen muodossa. Jotkut onnekkaat saattavat jopa saada musiikista itselleen ammatin. Tässä artikkelissa keskitytään musiikin länsimaiseen historiaan ja sen eri muotoihin. Historiallisesti katsottuna voidaan sanoa, että musiikin historia alkaa n. 800 vuotta eKr., joskin vanhempiakin soittimia on löydetty. Aikakaudet jaetaan antiikkiin (800 eKr-450 jKr.), keskiaikaan (450-1400), renessanssiin (1450–1600), barokkiin (1600-luvun musiikki), klassismiin (1700-luku) sekä romantiikkaan (1800-luku). 1900-luvulla musiikki pirstoutui moniin eri tyyleihin.

Populaarimusiikin historia lasketaan myös mukaan länsimaisen musiikin historiaan, ja sen voidaan katsoa alkavan 1800-luvun puolelta. Antiikin ajan musiikista voidaan mainita vaikkapa se, että musiikki oli yksiäänistä, ja aikakauden tärkeimmät soittimet olivat kithara sekä aulos, joiden lisäksi käytössä oli myös lyömäsoittimia. Keskiajalla kirkolla oli iso rooli musiikin kehittämisessä: kirkossa laulettiin latinaksi lauluja, joiden tekstit olivat Raamatusta. Näin syntyi gregoriaaninen kirkkolaulu. Maallisen musiikin puolella trubaduurit kiersivät viihdyttämässä kansalaisia laulamalla ajankohtaisista aiheista sekä tapahtumista.

Renessanssista klassismiin

Renessanssin aikana musiikki yleistyi hoveissa viihteen muotona, ja musiikista tuli kevyttä sekä tanssittavaa. Hovissa toimineiden soittajien myötä myös soittajien arvostus kasvoi. Tuolla ajalla saatiin myös uusia soittimia, kuten jousisoittimia, kosketinsoittimia ja puhaltimia. Barokin aikana musiikki oli varsin mahtipontista ja sisälsi äkillisiä äänenvoimakkuuden vaihdoksia. Kirkkomusiikki sai puolestaan soittimet, ja esitettäviksi tulivat oratoriot ja passiot, joissa kerrottiin Raamatun tarinoita musiikin keinoin. Barokin suurista säveltäjistä voidaan mainita esimerkiksi Antonio Vivaldi, Georg Friedrich Händel sekä Johann Sebastian Bach.

Klassismi tunnetaan myös wieniläisklassismina johtuen siitä, että Itävallan Wien oli tuolloin musiikillinen keskus. Aikakauden musiikilliset ihanteet otettiin antiikin Kreikasta ja Roomasta. Ihannoituja asioita olivat sopusointu, kauneus, totuus ja hyvyys. Pyrkimyksenä oli täydellisen musiikin luominen, joka olisi jaloa, viihdyttävää sekä selkeästi ymmärrettävää. Tällä aikakaudella soittimien rooli vahvistui. Teemojen merkitys musiikissa kasvoi, ja hyvän teeman ominaisuuksiin kuului selväpiirteisyys ja mieleenpainuva melodia. Yksi muutos oli se, että myös keskiluokka kiinnostui musiikista. Ajan säveltäjiä olivat mm. Mozart ja Beethoven.

Romantiikka

Seuraava merkittävä ajanjakso oli romantiikka, joka käsittää 1800-luvun. Kyseinen aikakausi oli tyylillisesti laaja ja monimuotoinen. Saksasta alkanut suuntaus korosti ihmisten yksilöllistä arvoa. Ajan taiteille oli tyypillistä se, että niillä pyrittiin herättämään suuria tunteita, ja kiinnostus suuntautui mielikuvitukseen, yliluonnollisiin asioihin sekä myytteihin. Ajan sävellyksien aiheet löytyivät usein luonnosta, ja klassismin selkeyden sijaan säveltäjät kuvailivat tunteitaan sävellyksissä. Teokset olivat myös vihjailevia ja vertauskuvallisia. Aikakaudella muusikoista tuli vapaita taiteilijoita, ja säveltäjät eivät luoneet musiikkia enää vain tilauksesta.

Romantiikan aikana syntyi myös kansallisromantiikka, kun romantiikka levisi Saksasta muualle. Näin se omaksui elementtejä eri maiden kulttuureista: inspiraatiota haettiin kansantaruista, historiasta ja luonnosta. Kansallisromantiikka saavutti eri maat eri aikoina, ja se kehittyi yhdessä nationalismin aatteen kanssa, ja musiikkia käytettiin hyväksi mm. itsenäistymispyrkimyksissä. Tästä voidaan mainita esimerkkinä vaikka Jean Sibeliuksen Finlandia-teos. Kansallisromantiikan aikakaudella kävi siis selväksi, että musiikkia voitiin käyttää paitsi viihdykkeenä, myös eri alueiden kansallisuusaatteen nostattajana ja tukena itsenäistymispyrkimyksissä.

Musiikki pirstoutuu 1900-luvulla

1900-luku merkitsi musiikille moninaisuuden aikaa, sillä se jakaantui moneen eri tyyliin. Uudella vuosisadalla vanhat säännöt unohdettiin, ja tämä johti uusien asioiden kokeiluun, ja myös uusia tehokeinoja otettiin käyttöön. Yksi tärkeä muutos oli tekniikan rooli: sen avulla voitiin tehdä ja tallentaa musiikkia sekä tavoittaa yleisöä. Yksi 1900-luvun suuntauksista oli impressionismi, jossa melodian vaikutus väheni, ja siinä keskityttiin vaikutelman vangitsemiseen. Musiikki itsessään oli runollista sekä kuvailevaa. Yksi esimerkki tästä suuntauksesta on ranskalaisen Claude Debussy’n teos Faunin iltapäivä.

Toinen merkittävä 1900-luvun suuntaus oli ekspressionismi, jossa taiteilijat keskittyivät omien tuntemuksiensa kuvaamiseen. Ekspressionismi kehittyi saksalaisen myöhäisromantiikan pohjalta 1910-luvulla. Musiikissa ekspressionismi tarkoitti sitä, että teokset lyhenivät ja ilmaisu tiivistyi. Tästä huolimatta teoksien tietynlainen draamallisuus säilytettiin. Tunnettuja ekspressionismin edustajia musiikissa olivat nk. Wienin kouluun kuuluneet säveltäjät, kuten esimerkiksi Arnold Schönberg, Alban Berg sekä Anton Webern. On kuitenkin muistettava, että raja myöhäisromantiikan ja ekspressionismin välillä ei ole selvä: esimerkiksi Straussin oopperat Elektra (1909) ja Salome (1904-05) sisältävät ekspressionistisia piirteitä.

Populaarimusiikin historia

Populaarimusiikin voi katsoa saaneen alkunsa 1800-luvun puolelta, kun esimerkiksi blues syntyi. Populaarimusiikki on kevyttä musiikkia, joka on suuren yleisön suosiossa, ja siihen kuuluu monia erilaisia tyylisuuntia, kuten esimerkiksi juuri blues. Jazz syntyi 1900-luvun alussa ja rock’n roll 1950-luvulla. 1960-luvulla kiinnostuttiin äänitysstudioiden luovista käyttömahdollisuuksista. Käänteentekevä albumi oli The Beatlesin Sergeant Pepper’s Lonely Hearts Club Band vuodelta 1967, joka oli konserteista irrallaan oleva taiteellinen kokonaisuus. Sittemmin pitkiä kappaleita esitettiin soitintehosteiden ja pitkien improvisaatioiden kera mm. progressiivisen rockin konserteissa.

Folk yhdistää populaarimusiikin kansanmusiikkiin

Yhdysvalloissa syntyi 1900-luvun puolivälin paikkailla tyylisuunta, joka yhdisti kansanmusiikin populaarimusiikkiin. Folkissa soitettiin kansanmusiikkia muistuttavia kappaleita populaarimusiikista tutuilla soittimilla, kuten esimerkiksi sähkökitaralla, rummuilla ja bassolla. Folkin tunnetuimpiin piirteisiin kuului sen melodisuus, ja sanoitukset ottivat usein kantaa yhteiskunnallisiin ja poliittisiin asioihin. Tunnettuja folkartisteja ovat mm. Nobelin kirjallisuuspalkinnonkin voittanut Bob Dylan, Peter, Paul & Mary -trio, Pete Seeger, Woody Guthrie, Donovan sekä Buffy Sainte-Marie. Kuuluisia folk-lauluja ovat mm. Blowing In The Wind ja This Land Is Your Land.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *